ke marrask. 29 00:15:00 2023
Keski-Suomen hevosjalostusliitto ry:n syyskokous pidettiin Jyväskylän Killerillä maanantaina 27. marraskuuta. Paikalla oli 20 virallista kokousedustajaa ja neljä muuta henkilöä, jotka kokouksen alussa kuulivat hevosjalostusliiton puheenjohtajan Heikki Kankaisen katsauksen liiton ja raviradan toiminnasta. Hän myös totesi, että yleinen taloustilanne ja kansainväliset kriisit vaikuttavat hevosurheilun toimintakenttään.
Vastuullisuus toiminnassa on huomioitava edelleen nykyistä vahvemmin, koska myös alan ulkopuoliset vaatimukset kasvavat. Hevosurheilun paikka ja oikeutus lähteen hevosten hyvinvoinnista ja ympäristön huomioimisesta. Kaikkien lajin parissa toimivien on huolehdittava, että hevosurheilu pysyy vetovoimaisena lajina unohtamatta, että nuoriso- sekä harrastustoimintaa on kehitettävä. Pelitoiminnassa tulee aivan lähivuosina tapahtumaan uusia järjestelyjä. EU-ajan parhaat palkinnot maksetaan ravikilpailuissa vuonna 2024.
Syyskokouksen käynnistyttyä, kokouksen puheenjohtajan nuijan sai tällä kertaa Juhani Palonen, Sari Piiraisen toimiessa sihteerinä. Äänten laskijoiksi ja pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kalle Oittinen ja Heikki Hämäläinen.
Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Jäsenmaksun suuruus pysyi entisellään ja toimintasuunnitelma – ja talousarvio hyväksyttiin tulevalle vuodelle. Keski-Suomen Hevosjalostusliiton johtokunnan erovuoroiset jäsenet Heikki Hämäläinen, Markus Kauppinen ja Perttu Kemiläinen valittiin uudelleen seuraavalle kolmivuotiskaudelle.
Muissa asioissa käytiin läpi rata-alueen ilmeen kehittämishankkeet kuten raviradan sisäpuolinen alue ja uusi sisääntuloalue sekä A1 valjastuskatos. Killerillä on pikkujoulut 5.12. Liitto ja rata järjestävät yhdessä Suomen Hippoksen kanssa 8.-.9.3.2024 jalostuspäiviä ja sen jälkeen heti sunnuntaina 10.3. SM-viikon lopuksi Jyväskylän kaupungin sekä yhdessä Suomen Olympiakomitean kanssa jääraveja ja perheille suunnattua talvitapahtumaa. Tapahtuma on Jyväsjärven jäällä keskustassa. Vuosi 2024 on myös Killerin juhlavuosi, jolloin raviradalla on 50-vuotisjuhlat keväällä ja heinäkuussa juhlitaan 100-vuotiasta kuninkuusravitapahtumaa. Lopuksi todettiin, että kaikki tapahtumiin tarvitaan innokkaita talkoolaisia.
Syyskokous vedettiin kokouksen puheenjohtajan toimesta reippaalla tahdilla läpi kahvin ja tuoreiden joulutorttujen maustamina.