la marrask. 30 11:51:00 2024
Markku Hatakkaa ja Heikki Kankaista kiiteltiin.
Heikki Kankainen luopui Keski-Suomen Hevosjalostusliiton johtokunnan jäsenyydestä ja samalla puheenjohtajan nuijasta monivuotisen pestin jälkeen liiton syyskokouksessa. Kankainen vakuutti kiitospuheessaan kokousväelle: ” En häviä minnekään ja autan kyllä edelleen, mutta henkilökohtaisten syiden takia minun on nyt aika siirtyä syrjään. Jyväskylän raviradan hallituksessa jatkan vielä edelleen.”
Liiton varapuheenjohtaja Markku Koskela puolestaan totesi osuvasti, että suuret ovat saappaat täytettävänä seuraavalla puheenjohtajalla, sillä niin paljon Heikki Kankainen on tehnyt Keski-Suomen Hevosjalostusliiton, keskisuomalaisen ja koko valtakunnan raviurheilevan väen eteen töitä vuosien aikana.
Keski-Suomen Hevosjalostusliiton hyvähenkinen syyskokous pidettiin Jyväskylän Killerillä raviradan tallikahviossa. Paikalla oli 19 virallista kokousedustajaa, jotka kävivät liiton sääntöjen määräämät kokousasiat läpi. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025 hyväksyttiin.
Johtokunnasta olivat erovuorossa Heikki Kankaisen lisäksi pitkäaikaiset jäsenet Markku Hatakka ja Juhani Palonen. Hatakka ilmoitti myös, että ei ole enää käytettävissä seuraavalle kolmivuotiskaudelle, joten johtokuntaan valittiin kokousväen ehdotuksesta uusina Saana Kivelä ja Pekka Vehviläinen.